perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun bloggausihme

Pitäiskö oikeen blogata! Kun olen kerran ihmeenomaisesti jotain neulonutkin. Josko tätä blogia ihmeenomaisesti joku vielä seuraisikin. Onhan tästä nyt vähän aikaa sitten viime postauksen mutta tikulla silmään joka vanhoja muistaa, sano vanhainkodin johtaja jouluna.

Edellisessä täytepostauksessa esitelty kirjoneuleentynkä pyöri pitkään nurkissa mutta joulun alla riskaannuin ja neuloin homman loppuun. Siitä tuli housut! Tarkemmin ottaen kirjoneulepökät.Onneksi kuitenkin kokoa taapero, muutenhan ei olisi valmistunut ikinä. Vähän epäilytti että tulikohan liian pienet mutta ainakaan vanhemmat ei kehdanneet sanoa. Toivottavasti veri vielä kiertää kankuissa!

Lankana erilaisia sukkalankoja ja kirjoneuleet Alice Starmoren Book of Fairisle Knitting -kirjoneulekirjasta ja omasta päästä.

IMG_0989

IMG_0988

Ei nuo keskitalven kuvat nyt oikein silmiä hivele. Siirrytään äkkiä seuraavaan aiheeseen.

Toiselle taaperoystävälle valmistui pappavillatakki. Suunnittelin jos neuloessa että miten tämä suurennetaan aikuisten kokoon, itsellekin pitää saada.

oscar

Kivan mallin nimi on Oscar ja lankana oli suloinen Pohjan Akka värissä Valaan laulu. Sen verran muutosta malliin että nurjaksi puoleksi esitetty kuvio on tässä versiossa oikeana puolena, tasaisempi pinta näytti mielestäni paremmalta tälle langalle kun värivaihtelua on jonkun verran.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Lähden tästä lämmittämään saunaa ja jospa vielä palataan asioihin ensi vuoden puolella.

16 kommenttia:

  1. Onpa suloisia ja tyylikkäitä pikkuneuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkuneuleet on ihania kun ovat niin nopeita tehdä. Tai no, suhteellisen nopeita ;)

      Poista
  2. Voi nuo pökät! Miten hurmaavat!

    VastaaPoista
  3. Hienoja projekteja, kummatkin! Ihana pappatakki <3

    VastaaPoista
  4. Ihania töitä =) Kyllä kateelisena katson noita kirjoneulepöksyjä... Tuo on vain se taiteenlaji, joka ei minulta onnistu... Hyvää loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Molemmat on sikakivoja! Voi että, miten kivat ovat nuo kirjopökät!

    VastaaPoista
  6. Hei, ihan ihmeenomaisesti olen sua kaivannut! Ja tykkään molemmista, mutta voisitko jollain 3D-laitteella suurentaa nuo villahousut mun kokoon?

    VastaaPoista
  7. Ihania neuleita! Tuo valaanlaulun väri on kyllä ihana =)

    VastaaPoista
  8. Vautsi mitä neuleita, nyt minäkin haluan kirjoneulepökät! :D

    VastaaPoista
  9. Hurjan kauniita neulomuksia molemmat! Erityisesti ihastuin tuohon pappavillatakkiin, mutta en voi myöskään lakata hämmästelemästä noita pöksyjä - mikä urakka!

    VastaaPoista
  10. Mielettömän ihanat kirjoneulepökät ja hurmaava pappavillatakki :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista, mukava että vielä joku tätäkin blogia lukee! Kirjoneulepöksyt olisi kyllä ihanat aikuisten koossa! Kärsivällisyys ei kyllä vaan taida riittää...

    VastaaPoista
  12. Villahousut on erittäin sopivat ja hienoimmat mitä on ikinä nähty!

    VastaaPoista