Katsotaanpas, siis kaksi neuletakkia ja kolmet sukat olivat mukana kesäloman vietossa.
- Neuletakki #1 on samassa pisteessä kuin kesälomalle saapuessaan. Ylhäältä alaspäin mennään, kohta ollaan kainaloissa. Mutta hän onkin syystakki, joten ei paniikkia.
- Neuletakki #2 on suurinpiirtein samassa vaiheessa. Hän on kyllä kesätakki, joten pieni paniikki tässä kohtaa. Pääsin kyllä kerran jo hyvään vauhtiin, mutta helteiden myötä homma hiipui. Mutta usko on kova, vielä täältä tullaan.
- Sukat #1, #2 ja #3. Let's not go there. Jos oikeasti tarvitsisin sukkia, tässä kohtaa olisi megapaniikki.
Kaiken tämän keskellä tuntui jostain syystä hyvältä idealta aloittaa vielä yhtä projektia. Idea on pyörinyt mielessä jo pari kuukautta, keväisestä Tanskan-matkasta asti. Nappasin Roskildessa kuvan rautatieaseman viereisen kirkkomaan takorauta-aidasta - se kun tuntui heti sopivalta kirjoneuleaihiolta.
Vähän sitä piti väännellä ja käännellä, että kuvio taipui lapasiksi. Mutta kyllä se siitä tuntuu muotoutuvan. 76 silmukkaa ja epäsäännöllinen kirjoneulemalli pitävät kiitettävästi mielenkiintoa yllä.
Tämän hetkinen tavoitteeni on saada edes nämä lapaset kesän aikana valmiiksi. Kaikki muu on bonusta. Raporttia seuraa.