sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Onko mielikuvituksettomampaa otsikkoa kuin "Raitasukat"? Sillä mennään.

Olen joutunut kummalliseen tilanteeseen, jossa minulla ei ole yksiäkään villasukkia. Tai siis minullahan oli tosi hyvät villasukat (joista en nyt löydä postausta, johon linkittäisin?!? olenko neulonut jotain bloggaamatta?!?), mutta hukkasin ne keväisellä melontakurssilla, eikä niitä ole sen koommin näkynyt (samalla kurssilla, jolla tipuin kajakista (ope pelasti), hukkasin sandaalini (löytyi viikkoa myöhemmin kurssikaverin kajakista) ja huitaisin melalla kaverin silmälasit mereen (nekin onneksi löytyi)).

Onneksi Regian raitahommat tulee ja pelastaa. Näin Ryynin hienot sukat ja marssin seuraavana päivänä Fiinaneuleeseen ostamaan samaista lankaa eli Regian Stripemaniaa, värissä Leaves, vaikka en oikein ymmärrä mitkä lehdet ovat tuon värisiä, esim. turkooseja ja sinisiä, mutta kuitenkin, tässä on nyt lanka, jonka tekijä on tajunnut, että ei niillä raidoilla lähdetä kikkailemaan ja tavoittelemaan jotain ihme lumihiutale-efektiä vaan laitetaan tähän ihan vaan raitaa raidan perään, useamman rivin paksuista ja tasalaatuista. Meitsi diggaa!

IMG_1858

Puikot oli 3.25 mm, koska jotenkin harhauduin ajattelemaan että tämä on paksumpaa sukkalankaa. Olisi se kakspuolosillakin mennyt. Näissä on semmonen afterthought heel eli kantapäälle jätetty vaan aukko sukkaan ja kantapää neulottu viimeiseksi. Olen luullut että semmoinen ei istu jalkaani, vaan hyvinhän tuo istuu.

IMG_1865

16 kommenttia:

  1. Mielikuvituksetonta tai ei, sukat on kumminkin ihan just eikä melkein. Tosi kivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän sen aina tartte niin mielikuvituksellista ollakaan. Kiitos!

      Poista
  2. Tuo oli just se toinen väri, jota hiplailin. Kivat sukat!

    VastaaPoista
  3. Just hienot. Mää kans.

    Ja siis jotenkin en kestä, että nyt taas tuli kantapää, jota on ikään kuin pakko kokeilla. Mutta tuntuuko sen tekeminen samalla tavalla ärsyttävältä kuin peukaloiden tekeminen lapasiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ärsyttäny! Itse asiassa ehkä kivuttomin kantapää tähän mennessä. Mutta ei oo pakko kokeilla ;) Mua ei kyllä peukalotkaan juuri ärsytä, paitsi onhan se semmoista nyhräämistä, mutta hihat, ne on kokonaan toinen juttu!

      Poista
    2. Kivuttomin tähän mennessä kuulostaa ihan taikasanalta! Jupii, täältä tullaan, uusi kantapää!

      (Kyllä on pakko.)

      Poista
    3. Mua ärsyttää kantapäissä aina se nurkan tekeminen ja silmukoiden poimiminen, eli siis oikeastaan koko kantapää, ja short-row -kantapäissä ärsyttää ne short row't. Tässä ei ollut mitään niistä, sen kun vaan neuloi ja vähän kaventeli välissä. Oikein oli hyvä.

      Poista
  4. Huomasin olevani lähes samassa tilanteessa. Kaapissa oli vain yhdet (lempi)villasukat ja niissäkin pahasti hiutumaan alkanut kantapää. Nyt puikoilla on punaista tilannetta korjaamaan. Sinun raitasukkasi puolestaan näyttävät ihanan pirteiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Punainenhan sopiikin näin joulun alle mukavasti.

      Poista
  5. Oo, minä niin vakuutuin tästä. Syitä on useita, ja aika moni on näemmä ollut samaa mieltä :) Ensinnäkin: sukkapuutos kotona! Paha. Yksittäisiä pareja löytyy, mutta pitäisi tekaista lisää, mieluusti useampi pari. 2. Haluaa tasaraitalankaa! En vaan tykkää epämääräisistä raidoista, niiden pitää näyttää sukissa raidoilta oikeasti. Tuo Stripemania vakuutti kun näin miltä näyttää! Ja tuo kantapää, juu-u, pitää kokeilla.Ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo miksi tasaraitalankoja ei ole enemmän? Ehdottomasti samaa mieltä!

      Poista
  6. Justiinsa kivat! Arvaa onko mulla samaa lankaa ja samassa värissä tuolla lankavarastossa! Mä en muuten kylläkään kärsi tuosta sukkien puutteesta päin vastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin hyvä maku ;) Mulla menee sukkatilantert jotenkin kausissa, kaikki kuluu loppuun tai kulahtaa aina kerralla. No saapa hyvällä fiiliksellä tehdä uusia...

      Poista
  7. Tätä on nyt joka paikassa houkutuksena tätä lankaa!! epistä :) hienot on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Ehkä se on vaan kohtalo, että törmäät lankaan alituiseen?

      Poista